Risto Rumpunen

Mitä tässä maassa saa julkaista ja mitä taas ei...

Pääministerin ja erään ison mediayhtiön henkinen kolarointi nosti väistämättä esiin vanhoja tunteita, joita en mielellään lähtisi revittelemään tässä ellei siihen olisi hyvä syy. Osa niistä löytyy näiltä sivuilta aiemmin julkaisemistani blogeista.

Oikeastaan minun ei olisi kannattanut kirjoittaa noita aiempia blogejani eikä tätäkään. Oman etuni kannalta, olisi parempi harrastaa itsesensuuria ja siirtyä niin kutsutun uuden positiivisen sisältöjournalismin pariin eli kirjoittamaan valmiiksi maksettuja tekstejä, jotka ovat tilanneet jotkut yritykset tai muut yhteisölliset tahot, joilla on varaa maksaa niistä viestintätoimistoille.

Presidentinlinnaa vastapäätä olevan metsäyhtiön tapauksesta

Muutamia vuosia sitten presidentinlinnaa vastapäätä pääkonttoriaan pitävän metsäyhtiön kirjanpidon luvuissa oli melkoisesti ihmeteltävää. Kerroin aiemmassa näille sivuille kirjoittamassani Uuden Suomen blogissani, että tarjosin tuon metsäjätin kirjanpidollisista epäselvyyksistä kertovan dokumentin aineistoa suoraan Ruotsissa SVT:lle, koska YLE oli silloin päättänyt olla ostamatta mitään ulkopuolisilta itsenäisiltä tuottajilta.

Kerroin asian blogissani, koska aihe oli silloin noussut esille julkisuudessa ja eräät tahot epäilivät, että asian paljastanut kirjanpitäjä olisi vienyt sen Ruotsiin, koska Suomessa häneen ei uskottu. Ei. Kyllä se oli minä , joka tarinan sinne Ruotsiin vei, mutta aiemmassa blogissani valehtelin vähän. Kerroin valkoisen valheen, koska YLE on ollut myös minun asiakkaani.

Yksi luotettavista lähteistäni, jolle kerroin etukäteen tuon metsäyhtiön kirjanpidollisista epäselvyyksistä ennen ohjelman viemistä Ruotsiin, varoitti minua sanomalla: "Älä vie sitä Ylelle, sillä siellä suomenkielinen toimitus tuskin tarttuu siihen. Jos joku tarttuu siellä aiheeseen - niin se joku voi olla Ylen ruotsinkielinen puoli". Hänellä oli hyvä tietämys pankkimaailmasta sekä lehmänkaupoista politiikassa ja mediapuolella, joten otin vakavasti hänen varoituksensa.

Kun dokumentti sitten pitkän viivyttelyn jälkeen ja avaintodistajan kuoleman jälkeen saatiin SVT:n tuottamana valmiiksi ja se oli jo esitetty Ruotsissa nimellä "Stora Ensos dubbel bokföring" (Stora Enson tuplakirjanpito), Ylen kyllä osti SVT ohjelman ja esitti sen Juhannusaattona sen jälkeen, kun Ylen ostaja oli todennut "etteihän tällaista dokumenttia kukaan muu Suomessa osta tai esitä." Mitä muuta olisin siihen voinut sanoa, kuin että: "Totta, näinhän se on".

Yle tarttui aiheeseen. Sitä käsiteltiin lyhyesti uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa suomenkielisellä puolella, mutta varsinaisesti sen otti käsittelyyn YLE Femma, joka teki siitä puolituntisen ohjelman Spotlightiin.

Hyvä veliverkosto huohottaa korvaan

Onneksi tämän tapauksen kohdalla Yle sentään tarttui aiheesiin, joita kaupallinen media vähättelee tai vaikenee kokonaan. Metsäteollisuutta koskevissa asioissa tilanne on tietysti vaikeaa, koska perinteinen printtimedia tilaa paperia metsäyhtiöiltä, ja asiakas ja hyvä velisuhteet (joihin on nykyisin otettu mukaan myös siskoja) vaativat meitä ymmärtämään pelin hengen.

Vuosien varrella olen oppinut myös itse kuuntelemaan ja sensuroimaan itse itseäni sen suhteen, mille medialle kannattaa tai ei kannata erilaisia juttuja tarjota. Isot mediatalot pitävät niin sanotut kovat jutut tiukasti omassa kontrollissaan. Niiden tilaajilla on usein ollut suuri tarve vähätellä oletettua tietämystäni jo ennen, kun olen siitä mitään kertonut.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat